Heipahdus!
Täältä tulee yksi bloggari lisää! Katsotaan kuinka lähtee sujumaan. Tässäpä tulee pikainen esittäytyminen näin alkuun.
Olen siis 25-vuotias kokopäivätyössä oleva opiskelija tyttö/nainen, en osaa valita kumpi :) Päättämättömyys tällaisissa pienissäkin asioissa on yksi mun heikkouksista, sen tulee moni vielä huomaamaan jos jatkaa blogini parissa pitempään. Tilanteesta riippuen esittelen itseni opiskelijana tai käyntikortin mukaisesti projekti-insinöörinä, tyttöys/naiseus on sitten varmaan katsojan silmässä, heh. Muutama pahainen kurssi on siis enää käymättä sen kaiken kruunaavan opinnäytetyön synnyttämisen lisäksi. Oli muuten hienoa aloittaa kokopäivätyöt (ja tuhlailu) viime toukokuussa, kun takana oli neljän vuoden opiskelija-kituutus.
Musiikki on parhautta niin kotona kuin livenäkin (Provinssirock, here I come!). Viime päivinä soittimessa on pyörinyt mm. Lily Allenin uusin, My Bloody Valentinen Loveless ja Metallican Garage Inc. eli fiiliksen mukaan mennään vaikka höpsöstä hulluun ja sieltä raivon kautta transsiin ;) Liikunta on myös löytänyt taas paikkansa mun elämässä ja kuuluu ehdottomiin addiktiohin musiikin ja kahvin lisäksi. Mun ad/hd kroppa ja mieli oikein huutaa liikettä toimistossa istutun päivän jälkeen.
Tykkään vaatteista ja rakastan kenkiä!! Tuo oli nyt se suurin shokki-uutinen varmaan kaikille?! Ei voi olla totta, että nainen tunnustaa tuollaista! :D Iän myötä olen tullut aina vain turhamaisemmaksi ja olen jopa oppinut nauttimaan siitä. Jossain takaraivossa on kuitenkin ajatus, että vähemmälläkin pärjäisi. Itsekkäästi päivittelen pääasiassa vaatteisiin käytettyä rahamäärää vaikka tiedostan myös aiheuttamani turhan kuormituksen ympäristölle (köh, opiskelen ympäristöteknologiaa, mun pitäis tietää!). Olen paha mainosmiesten ja -naisten manipuloima kuluttaja (seli, seli)! Tosiasia on kuitenkin, että säästämällä rahaa säästää usein myös luontoa. Mun vaatehuoneessa on ihan liikaa vaatteita, jotka on tullut ostettua ja sitten unohdettua muutaman käytön jälkeen. Tulevaisuudessa pitää tuota ostopolitiikkaa vähän järkeistää ja yrittää hahmottaa tarkemmin omaa tyyliä. Lisäksi pitää varata pöytä kirppikseltä. Paljon on hommaa tällä likalla tiedossa.
Ja siitä se sitten lähti, ajatus tähän blogiin. Mä tarvitsen nyt jonkun muun aktiviteetin kuluttamisen sijaan ja samalla myös mahdollisuuden kertoa fiiliksistä. Mä toivon, että tuo rahan käytön miettiminen tarkemmin palauttaisi mut takaisin perusarvojen äärelle. Miksi hyvä olo pitäisi ostaa hankkimalla tavaraa, jota ei oikeasti tarvitse?
Mä olen aina ollut huoleton rahan käyttäjä ja säästäminen on lähes vieras käsite. Nyt on kuitenkin pakko alkaa miettiä tarkemmin kun todellisuus alkaa herätellä näin kevään kunniaksi. Raaka totuus on siis se, että tilillä on muutama satanen jäljellä, seuraavaan tilipäivään kolme viikkoa ja työsopparin päättymiseen kolme kuukautta. Tulevaisuus on ihan auki enkä tiedä tuleeko muuttokin vielä eteen. Niin tai näin, nyt on ihan pakko varautua taloudellisestikin! Tämä alkuvuosi on mennyt ihan kuralle, ei ainoastaan globaalin talouden, vaan myös mun henk. koht. talouden osalta.
Kuvio on ollut jokseenkin seuraava tammikuusta tähän päivään: Tilipäivä (jesh!), vuokran maksu (kivasta kämpästä maksaa mielellään), VISA-lasku (oliko pakko ostaa se taulu-tv ja maksaa Amsterdamin hotelli kortilla?!), muut laskut (ilman sähköä, puhelinta ja nettiä ei tuu mitään!), ruokakulut, ns. pakolliset "edustuskulut" (eli vaatteet, kengät ;) ) ja LOPPUTULOS tietenkin se, että seuraava tilipäivä onkin taas enemmän kuin tervetullut ja seuraavaa visa-kauttakin on jo kerennyt kartuttamaan mm. ohittamattomilla ale-kenkäostoksilla. Kevyesti toivotonta siis! Omaksi eduksi lasken kuitenkin sen, että mun luottokortti on suoraveloituksessa eli se ei jää koskaan kasvamaan korkoa. Sehän tästä enää puuttuiskin!
Tavoite on siis säästää kaikki ylimääräinen raha niin, että heinäkuussa olisi säästössä muutama tonni...mieluiten kolme :D Tänne tulen nyt sitten naputtelemaan tuntemuksiani ja ajatuksia, mitä herää matkan varrella. Itseni tuntien en voi kyllä luvata pysyväni aina ihan aiheessa. Voihan olla, että jossain vaheessa huomaan pitäväni muotiblogia tai tilittäväni mieshuolista kun eihän tästä elämästä koskaan tiedä ;) Lupaan kuitenkin yrittää pitää tekstin mahdollisimman luontevana ja itseni näköisenä!
Joo ja mun piti tosiaan tulla tänne ihan vaan pyörähtämään ja tekemään LYHYT postaus...vierähti sit hieman enemmän aikaa. Nyt kuitenkin nukkumaan. Lupasin kaverille, että lähden huomenna makutuomariksi kaupungille. Pitää katsastaa uudet Gina Tricot ja Carlings kun ne nyt vihdoin saatiin tähänkin kaupunkiin \0/ ...Harmillisesti mä en vain aio ostaa mitään... Alkaa hienosti tulikokeella tämä mun köyhäily. Wish me luck!
Jo_Jo

Tervetuloa teemaan. Kirjoittelemisiin.
VastaaPoista